Ystävät ovat elämän suurimpia rikkauksia. Vaimokin otetaan usein keveämmin perustein kuin lemmikkieläin ja hänet hylätään yhtä vastuuttomasti kuin kesäkissa. Ystäviä ei hylätä.
Olen ystävieni valinnassa tarkka. En hyväksy kokoomuslaisia seurapiirikanoja, tosikoita, moralisteja, uskovaisia, kasvissyöjiä, kepulaisia tai sellaisia, jotka asuvat yli 30 euron taksimatkan päässä.
Yksi epäilyttävä joukko ovat saiturit, mutta monet kitupiikit ovat niin mielenkiintoisia, että heidän tapojensa seuranta tuottaa suuremman nautinnon kuin kirjallisuuden parhaat saiturikuvaukset. Moliere, Dostojevski, Gogol, Väinö Linna ja monet muut ovat luoneet mainioita henkilökuvia kitupiikeistä. Tuntemattoman sotilaan alikersantti Mäkilä ja Pohjantähden Koskelan Jussi ovat klassikoita hyvää tarkoittavina saitureina.
Jokainen meistä tuntee itaran tyypin. Hän tuijottaa horisonttiin, kun tarjoilija tuo laskun, hän jättää aina taksin maksun muille, pihi selviää monta päivää selityksellä, että hänellä on vain sadan euron seteli, hän ehdottaa lounaalle menoa, mikä tarkoittaa, että sinä saat maksaa, sillä hän on unohtanut lompakon kotiin.
Itarat ystävät ovat tietenkin taloudellinen rasite, mutta on ilo seurata sitä mielikuvituksen rikkautta, jolla he minimoivat elinkustannuksensa.
Minulla oli työtoveri, joka tarjoilijan lähestyessä pyysi tilaamaan tuopin ja poistui vessaan, jossa hän osasi olla niin kauan, että olin saanut oluet ja maksanut ne. Kun menimme elokuviin, hän pyysi aina toista ostamaan liput, mutta ei tehnyt elettäkään maksaakseen niitä edes kehotuksen jälkeen.
Saitureita on yhteiskunnassa kaikilla tasoilla. Kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö on saituudessaan pikkumaista kamreerityyppiä, joka eduskunnan puhemiehenä ollessaan keskittyi kansanedustajien matkalaskujen tarkastamiseen, ulkomaisten vieraiden ruokalistojen kontrolliin ja tavanomaisen vieraanvaraisuuden pihistämiseen.
Henkilökohtaisen saituuden ja ahneuden perikuva on Paavo Väyrynen. Tiedossa on vain yksi tapaus, että Paavo on tarjonnut jollekin pullakahvit. Silloinkin hän otti omasta kahvilastaan kuitin ja rahasti sillä EU:ta.
Väyrynen kahmi eduskunnasta korkeimman kulukorvauksen merkitsemällä osoitteekseen Keminmaalla sijainneen jalasmökin. Kun siitä nousi meteli, hän mittasi viivoittimella 30 kilometrin matkan eduskunnasta ja osti Tuusulasta pienen omenatilan. Vaikka hän ei asunutkaan siellä, hän nosti sen avulla verovapaata päivärahaa ja pakkomyi omenansa puoluetoimiston keittiöön.
Legendaaristen saiturien joukkoon kuuluu myös kokoomuksen kansanedustaja Kimmo Sasi. Hänelle eivät kelpaa edes alennusmyyntien asusteet, vaan ne on tyylistä päätellen hankittu vanhusten kuolinpesistä, Emmauksesta tai UFF:n vaatekeräyslaatikoista.
Monet rikkaat ovat saitureita pikkuasioissa, mutta tuhlareita isoissa asioissa. Pääkonsuli Heikki Tavela on vieraanvarainen isäntä, joka ei säästele hanhenmaksaa, rapuja ja samppanjaa. Sen sijaan hän on tarkka siitä, ettei viivy Vanhan Kauppahallin kahvilassa tuntia kauempaa, jolloin hän pääsee kahden pysäkin välin kotiin samalla raitiovaunulipulla, jolla on tullutkin. Siis tyypillinen miljonääri.
Voisiko näitä vihajuttuja oikeasti olla vähemmän?
En tiedä mitä vuotta kolumnisti Laitisen sisäinen kello näyttää, mutta luulisi että Breivikin ja Halla-ahon aikana jo ymmärrettäisiin vähän hillitä julkisia vihanilmauksia? Onko Laitinen tehnyt ”putkoset” ja siirtynyt persujen vihakoneistoa pyörittämään?
Eläköön se pieni ero: Niinistö säästää veronmaksajien rahoja, muut esimerkit omiaan.
Ja Aarnokaan ei kelpuuta ystävikseen sellaisia, jotka ovat yli 30 euron taksimatkan päässä. Tosin on myönnettävä, että Aarnon nuukuus on tullut esille jo tätäkin aikaisemmin, joten lienee vain luonnollista, että itaruutta ja saituutta esitellään muiden esimerkkien valossa.
Nyt taitaa Lokassa näkyä ikääntymisen merkkejä. Kirjoitus on kyllä sujuvaa, jutut pitävät varmaan suureksi osaksi paikkansa ja jotkut ovat jopa hauskoja. Minulle ei kutenkaan avautunut mihin Loka pyrkii. Hän vihaa kepua ja kepulaisia vainoharhaisuuteen saakka, hän yrittää pistellä woodooneulojaan Niinistöön hidastaakseen hänen vaalivankkureiden kulkua – no Sasia hän inhoaa täysin aiheellisesti.
Hän ei juuri kirjoita Paavo Lipposen pikkusieluisuudesta ja kaunaisuudesta eikä Erkki Liikasen omaneduntavoittelusta. Jos ollaan kriittisiä, pitää olla kriittisiä muitakin kohtaan kuin niitä, joita itse inhoaa. Juttu on jokseenkin turhanpäiväinen ja tarpeeton. Lokakin on kohta luokiteltavissa siihen samaan mitäänsanomattomien joukkoon, joka kansoittaa IL:n blogistisivua.